maanantai, elokuu 10, 2020

Kummiporo

Haluatko alkaa Porokummiksi?

Olette ehkä Lapissa matkaillessanne tai muuten tutustuneet poroihin ja haluaisitte tietää enemmän niistä ja niiden elämästä.Alkamalla kummiksi jollekin poroistamme teillä on siihen mahdollisuus.

Kummi on mukana kummiporon elämän tärkeissä tapahtumissa. Kummi saa kummitodistuksen, jossa on kuva ja tietoa kummiporosta. Tietysti lähetämme teille tietoa ja kuvia kummiporostanne muutaman kerran vuodessa.

 

 

 

Yhden poron kummius yhden vuoden ajaksi maksaa 120 €. Vuoden aikana kummius on peruttavissa molemmin puolin. Maksua ei palauteta, vaikka kummi peruisi kummiuden.

Kummimaksu käytetään kummiporon ruokakustannuksiin. Mahdollisista eläinlääkärikuluista vastaamme itse.

Yhdellä porolla voi olla useampi kummi. Kummius on symbolinen eli se ei velvoita mitenkään poron muuhun ylläpitoon tai omistukseen.

Olemme vuosien kuluessa auttaneet monia poroja. Luonnossa syntynyt poronvasa voi jostain syystä menettää emänsä ja jäädä yksin. Tällaisia orpoja poronvasoja syötämme tuttipullolla ja niiden vahvistuttua totutamme ne omaan laumaamme.

Kiinnostuitteko porokummiudesta? Haluatteko tietää siitä enemmän? Olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä, sähköpostiosoitteemme on: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

   



 

 

Ympäristövastuu

          Paikallinen ruoka

Paikalliset ruoat tuotetaan samalla alueella kuin missä ne kulutetaan. Ylitalon Poromatkailu tarjoaa asiakkailleen monia paikallisia ja suomalaisia ruokia.

Miksi?

-Haluamme tukea aktiivisesti paikallisia tuottajia.

-Tuottajan ja kuluttajan välinen etäisyys lyhenee ja rahtiliikennettä voidaan vähentää.

-Edistämme tällä tavalla ruoan tuoreutta, ympäristöystävällistä tuotantoa ja eläinten hyvinvointia.

-Vahvistamme paikallisia perinteitä.

 

Mistä ruokamme raaka-aineet tulevat?

Poronliha, naudanliha: Anetjärveltä tai Kuusamosta

Puolukat, mustikat ja hillat: Itse poimittuja tai paikallisten poimimia

Mansikat: Rovaniemen lähellä sijaitsevalta mansikkatilalta

Kalat: Posiolta ja lähikunnista Karjalaisenniemi, Kuusamo

Juusto: Juustotehdas lähellä Kemijärveä tai Kuusamon juustotehtaalta

Perunat, kurkut, salaatti, porkkanat, nauriit: ostamme Suomessa kasvatettuja vihanneksia ja juureksia

 

   

 

Mitä muuta teemme ympäristön suojelemiseksi?

Talo ja majoitus

-Emme käytä muovipulloja tai muovisäiliöitä, koska hanasta tuleva vesi on juomakelpoista. Vieraille annetaan huoneisiin lasipullot, jotka pestään käytön jälkeen.

-Kun syömme vieraiden kanssa ulkona, esim. nuotion ympärillä tai matkalla metsään, käytämme vain Kupilka-astioita, jotka on valmistettu ympäristöystävällisestä biomateriaalista.

-Pyyhkeitä vaihdetaan lomaviikolla vain erikseen pyydettäessä.

-Käytämme ympäristöystävällisiä puhdistusaineita.

-Kaikissa majoitustilojen lampuissa on LED-lamput, myös ulkona.

-Jätteet on jaettu neljään luokkaan: paperi, lasi, metalli ja muovi.

-Kontit sijaitsevat pihan oikealla puolella olevassa suuressa rakennuksessa.

-Emme vuokraa moottorikelkkoja tai mönkijöitä, niitä käytetään vain poronhoidossa.

Lumikengät, sukset ja potkurit ovat asiakkaiden käytettävissä.

-Myös polkupyöriä voi vuokrata kesällä.

-Emme käytä torjunta-aineita. Kaikki saa kasvaa vapaasti, paitsi silloin kun porot tulevat "vihreiksi" ruohonleikkureiksi.

 

   

 

Mitä vieraamme oppivat lomaviikolla?

Porot

Kerromme paljon porojen elämästä. Meillä on monia mielenkiintoisia tarinoita poroistamme, joiden kanssa elämme läheisesti.

Poronjalostus

Vieraat saavat paljon tietoa poronhoidosta Lapissa ja siitä, mitä poron vuosi pitää sisällään.

Kulttuuri

Kerromme asiakkaille saamelaisten elämästä.

Luonto

Menemme vieraidemme kanssa luontoon, missä he oppivat paljon kasveista ja eläimistä sekä kesällä että talvella.

    

 

Ylitalon Poromatkailu on Green Key-sertifioitu yritys

Green Key on kansainvälinen kestävän matkailun ympäristöohjelma. Green Key-merkki on todistus laajamittaisesta ympäristötyöstä ja majoitusalalle suunniteltujen kansainvälisten ympäristökriteerien täyttämisestä.

Lisää tiedot: http://greenkey.fi/

 

   

 

Poro-ohjelmat talvella

Ilmoittautuminen: Pyydämme Teitä ilmoittamaan tulostanne vähintään 2-3 päivää etukäteen osoitteessa Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai 045 2573432 

 

   

  

Maxin reissu

Uppoudu porojen mielenkiintoiseen maailmaan. Aitauksessa omassa pihapiirissämme tapaatte kesyjä poroja. Täällä pääsette tutustumaan poroihin läheltä samalla kun kerromme niiden elintavoista ja elämästä. Tulette varmasti ihastumaan tähän ihanaan eläimeen! Huomaatte, kuinka ainutlaatuisia porot ovat ja ymmärrätte, miksi me rakastamme näitä eläimiä!

Aitauksessa voitte myös rapsutella poroja ja ruokkia niitä jäkälällä ja ottaa valokuvia.

Poroihin tutustumisen jälkeen ajamme poroilla noin 2 km kauniissa talvisissa maisemissa nauttien hiljaisuudesta ja poronkellojen kilkkaamisesta.

Kun tulemme takaisin, tarjoamme kodassa nuotiolla paistettua makkaraa sekä kahvia tai teetä makean kahvileivän kera.

Kodassa kerromme myös lisää porojen elämästä ja poronhoidosta Lapissa. Suurten valokuvien avulla selvitämme Teille, mitä kaikkea tapahtuu poron vuodenkierron aikana. Ja tietysti kerromme myös muutamia sattumuksia ja tarinoita omasta "poroperheestämme".

Tervetuloa Mourujärvelle!

Kesto: Noin 2 ½-3 tuntia

Milloin: Tammikuusta huhtikuun alkuun

Hinta: Aikuiset 100 € / lapset (4-11 vuotta) 80 €

Hinta sisältää: Noin 2 km rekiajelun, poroihin tutustumista aitauksessa ja niiden ruokkimista jäkälällä, porojen ja poronhoidon esittely kodassa, nuotiolla paistettua makkaraa, kahvia/teetä/ mehua ja makea kahvileipä.

Ilmoittautuminen: Pyydämme Teitä ilmoittamaan tulostanne vähintään 2-3 päivää etukäteen osoitteessa Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai 045 2573432. Henkilömäärä: vain 2-8 henkilöä

    

  

Ailon maailma talvella

Aitauksessa omassa pihapiirissämme pääsette tutustumaan poroihin hyvin läheltä ja kerromme aluksi myös muutamia asioita porojen elämästä. Pian huomaatte, kuinka ihania ja ainutlaatuisia porot ovat ja miksi me pidämme poroista niin paljon. Poroja voi rapsutella ja voitte ottaa niistä kuvia.

Poroihin tutustumisen jälkeen pääsette rekiajelulle kahden hengen reessä mukavasti lämpimän peiton alla. Porot vievät teidät kauniiseen ja mielenkiintoiseen talviseen metsään ja lumen peittämille jängille.

Poroajelun jälkeen istahdamme lämpimään kotaan nuotion äärelle nauttimaan kuumasta keitosta. Juttelemme vielä lisää porojen elämästä ja poronhoidosta Lapissa. Suurten valokuvien avulla kerromme, mitä tapahtuu poron vuodenkierron aikana. Ja tietysti kerromme muutamia sattumuksia ja tarinoita omasta "poroperheestämme". 

Poromme ovat elokuvatähtiä!

Kodalta ajamme reellä takaisin pihapiiriin, missä voitte mennä ajoporonne kanssa aitaukseen ja ruokkia sitä jäkälällä. Sen jälkeen teemme pienen kävelyn, jonka aikana näytämme muutamia kuvauspaikkoja "Ailo-pienen poron seikkailu"- elokuvasta, koska jotkut kohtaukset kuvattiin ihan meidän lähellämme. Kävelyllä kuljemme kanssanne myös läpi metsän, jossa puut ovat yli 200 vuotta vanhoja. Näin vanhat metsät alkavat olla Lapissa harvinaisuus, koska Lapissa vanhoja metsiä valitettavasti hakataan koko ajan.

Pienen kävelylenkin jälkeen menemme takaisin kotaan, missä tarjoamme kahvia/teetä/mehua makean kahvileivän kera.

Tietenkin kerromme myös jotain "Ailo-pienen poron seikkailu"- elokuvan synnystä. Näytämme valokuvia kuvauksista, joissa osa meidän poroistamme ovat tärkeissä rooleissa. Autoimme kuvauksissa myös antamalla elokuvantekijöiden käyttöön omaa tietoamme poroista. Ja tietenkin voitte tutustua elokuvan pääosan näyttelijään Ailoon! Hän on kasvanut upeaksi nuoreksi poroksi.

Tervetuloa Mourujärvelle!

Kesto: Noin 3-3 ½ tuntia

Milloin: Tammikuusta huhtikuun alkuun

Hinta: Aikuiset 140 € / Lapset (4-11 vuotta) 120 €

Hinta sisältää: Noin 4 km rekiajelu, poroihin tutustuminen aidassa ja ruokkiminen jäkälällä, kodassa esittely poroista ja poronhoidosta, kertomuksia elokuvasta ”Ailo-pienen poron suuri seikkailu”, lämmin keitto, kahvia/teetä/ mehua ja makea kahvileipä.

Ilmoittautuminen: Pyydämme Teitä ilmoittamaan tulostanne vähintään 4 päivää etukäteen osoitteessa Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai 045 2573432. Henkilömäärä: vain 2-6 henkilöä

 

   

 

 Isommat ryhmät erikseen sovittuna

 

Varausehdot, peruutus

peruutus 3-14 vrk ennen varauksen alkua 50 % varauksen arvosta

peruutus alle 2 vrk ennen varauksen alkua 100 % varauksen arvosta

 

Huomiothan

Retken aikana reessä istuu kaksi asiakasta yhdessä reessä viltin alla. Muistathan kuitenkin pukeutua lämpimästi (säähän sopivat ulkovaatteet, pipo, käsineet, lämpimät saappaat tai talvikengät). Porot ja reet ovat kytkettyinä toisiinsa raitona.

 

   

 

Unterkunft

Außergewöhnliches Wohnerlebnis mit Rentieren in der Nähe

Bei uns erwartet Sie ein Wohnerlebnis besonderer Art. Während Ihres Aufenthalts leben Sie in einer Art Runddorf mit Wohn-Kota, Saunahütte, Außentoilette, einer Kota aus Schwartenbrettern und zwei alten Scheunen. Bewusst haben wir alle Gebäude nicht im modernen Baustil errichtet. Zum Teil verarbeiteten wir über 50 Jahre alte Schuppenbretter oder holten Holzstämme aus unserem Wald. Außerdem haben wir drei alte Scheunen in der Gegend ab- und wieder aufgebaut und somit vor dem Verfall gerettet. Das Rentiergehege befindet sich in der Nähe unseres Wohnhauses etwa 100 m von Ihrer Unterkunft entfernt.

 

     

 

Kota

Reisen Sie mit mehreren Personen an, dann wohnen Sie in einer großen Kota, einer nach samischem Vorbild gebaute Unterkunft. In so einer Zeltkota lebten einst die samischen Ureinwohner Lapplands. Unsere Kota besteht allerdings nicht aus einer Zeltplane, sondern wurde aus festen Materialien gebaut. In der Mitte befindet sich eine offene Feuerstelle (aus Versicherungsgründen nur zusammen mit den Gastgebern zu betreiben), an die ein gemauerter Herd angeschlossen ist, den unserer Gäste zusätzlich heizen können. Das bedeutet aber nicht, dass Sie frieren müssen, wenn das Feuer im Herd erloschen ist! Die Kota wird elektrisch beheizt und ist sehr gut isoliert, so dass -30 Grad kein Problem ist.


Das Übernachten in unserer Kota ist wirklich ein außergewöhnliches Erlebnis, denn vergleichbare Unterkünfte in dieser Art gibt es nicht. Geht der Blick nach oben, hat man das Gefühl, in einem großen Zelt aus Stoff und Baumstämmen zu wohnen. Die fest eingebauten Betten sind kreisförmig angeordnet. In ihnen ist es auch bei tiefsten Temperaturen mollig warm und gemütlich, denn direkt unter ihnen befinden sich die Heizkörper. Die Luft in der Kota ist stets angenehm, da die Raumhöhe sechs Meter beträgt. Die Kota dient als Aufenthaltsraum oder Schlafplatz (mit bis zu 5 Plätzen).

 

         

                                  

Saunahütte

Gegenüber der Kota befindet sich die Saunahütte, die im Rentierdorf gleichzeitig als Badezimmer dient - nur ohne Dusche. Für den etwas anderen "Dusch-Effekt" sorgt eine große Wasserschüssel, die man nach herzenslust über dem Kopf leeren kann - ein herrliches Gefühl... Auch tagsüber gibt es hier immer warmes Wasser.

Jeder Tag klingt im Rentierdorf gemütlich mit einem Saunabesuch aus. Im Ofen knistert das Feuer und der Aufguss verbreitet eine wohlige Wärme. Im Winter können Sie sich zwischendurch im Schnee wälzen und im Sommer/Herbst auf der kleinen Terrasse eine Pause einlegen, bevor es zum nächsten Aufguss geht.

 

    

 

Die Sauna ist ein fester Bestandteil finnischer Kultur. Man findet sie hier in fast jedem Haus und dient der Entspannung und Körperreinigung. Früher ersetzte die Sauna das Badezimmer und war der einzige Ort, in dem es heißes Wasser gab. Und da es der sauberste und sterilste Raum war, kamen dort auch die Babys zur Welt.

Wenn Sie zu zweit anreisen, wohnen Sie in der Saunahütte. Gleich neben dem Saunaraum befindet sich eine gemütliche Wohnstube. Der kleine Ofen sorgt am Abend für eine wunderbare Wärme (Heizkörper ist ebenfalls vorhanden...).

 

Ein wichtiger Ort

Unser Rentierdorf verfügt über eine außergewöhnliche "doppel Natur-Außentoilette" (unbeheizt), die etwa 17 bzw. 28 Meter von Ihrer Unterkunft entfernt liegt. Das Gebäude ist überwiegend aus Materialien unseres Waldes entstanden. Die Außenwände bestehen aus Kelo-Holz/Polarkiefer. Im Inneren gibt es eine Kombination aus Alt (50 Jahre alte Schuppenbretter) und Neu.

 

  

Scheunen

Die fast 60 Jahre alten Scheunen wollten wir vor dem Verfall retten und haben sie in unserem Ort abgetragen und im Rentierdorf originalgetreu wieder aufgebaut. In ihnen befinden sich genügend Brennholz, wie auch das Futter für die Rentiere, Schlitten und andere Ausrüstungsgegenstände.

 

Strom und Wasser

Der Aufenthalt in unserem kleinen Rentierdorf soll etwas ganz Besonderes sein. Dazu gehört auch das Abenteuer "Wasser holen". Da es keine Wasserleitung gibt, holen die Gäste das Wasser für die Sauna in großen Milchkannen aus unserem Haus (eigener Brunnen) - im Sommer mit der Milchkarre und im Winter per Schlitten.

Strom gibt es in der Kota, in der Saunahütte und in der Toilette.

Gerade im Winter, wenn die Bäume unter der Schneelast auf die Stromleitungen stürzen, fällt hin und wieder mal der Strom aus. Aber da alles mit dem Ofen bzw. der Feuerstelle geheizt werden kann, ist das für die Bewohner des Rentierdorfes kein Problem. Und im Dunkeln muss niemand sitzen, denn es liegen genügend Kerzen bereit.

 

Verpflegung

Damit Sie Ihre Urlaubstage unbeschwert genießen können, und nicht überlegen müssen, was es zum Frühstück und zum Abendbrot gibt, bereiten wir die Mahlzeiten zu. Sie essen dann, gemeinsam mit uns, in unserem privaten "pirtti", der finnischen Wohnstube mit seinem typisch großen Steinofen oder direkt in unserer gemütlichen Küche mit Holzherd. Auf dem Speiseplan stehen finnische Hausmannskost und traditionelle Köstlichkeiten der Region. Sie können aber den Tag auch mal beginnen, wann Sie wollen und bereiten sich das Frühstück in der Kota selbst zu. Kaffeemaschine, Wasserkocher, Toaster, Geschirr und ein gefüllter Kühlschrank (wird mit den Gästen abgestimmt), stehen Ihnen zur Verfügung; auch für Zwischenmahlzeiten. 

Bei Allergien (z.B. Gluten-Unverträglichkeit, Laktoseintoleranz u.ä.) sollten Sie bei Ihrer Anmeldung unbedingt darauf hinweisen, damit wir beim Kochen Rücksicht nehmen können. Da wir ein sehr kleines Unternehmen sind müssen wir in diesem Falle jedoch einen Aufpreis nehmen.

 

    

 

Andere Gäste und Rentierschlittenfahrten

Die Aktivitäten unternehmen wir exklusiv nur mit Ihnen.

Da wir ebenfalls Rentierschlittenfahrten (oder ein Sommerprogramm mit Rentieren) anbieten, kommen auch Besuchergruppen zu uns. Diese Besuche finden jedoch außerhalb des Rentierdorfes statt. Somit bleiben Sie in Ihrer Unterkunft ungestört.

 

Haustiere

Leider können keine Haustiere mitgebracht werden. Zum einen wollen wir auf eventuelle Allergiker Rücksicht nehmen, die in unseren Räumlichkeiten wohnen. Andererseits befinden sich oft einige unserer Rentiere, sowie Rentiere aus dem Wald, frei auf unserem Grundstück.  

 

Keine Caravan Stellplätze

Auf unserem Rentierhof gibt es keine Stellplätze für Wohnwagen oder Wohnmobile.

 

K800 DSC 01920455  K800 DSC 02830292

Rentierprogramme Winter

Ein Besuch bei uns ist nur mit Voranmeldung möglich. Terminvereinbarung bitte mindestens 2-3 Tage im Voraus unter:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. oder +358 45 2573432)

   

    

 

Maxin reissu

Tauchen Sie ein in die interessante Welt der Rentiere. Nach Ihrer Ankunft besuchen wir unsere Rentiere im Gehege. Schon nach kurzer Zeit werden Sie feststellen, wie wunderbar Rentiere sind und warum wir Rentiere so sehr mögen. Wenn Sie wollen, können Sie schon die ersten Erinnerungsfotos machen. Natürlich steht auch ein Korb mit Moos bereit, das die Rentiere besonders lieben. Gleichzeitig wollen wir Ihnen die ersten interessanten Dinge über Rentiere erzählen.

Nach Ihrer ”Kennenlernrunde” im Gehege, nehmen Sie jeweils zu zweit in einem Schlitten Platz. Schön zugedeckt ziehen Sie unsere Schlittenrentiere durch die Winterlandschaft: unter anderem durch ein Waldstück, in dem die Bäume über 200 Jahre alt sind, aber auch durch Moore, die im Winter ebenfalls sehr sehenswert sind.

Ungefähr 2 km später, wartet in der Kota ein Lagerfeuer auf Sie. Hier nehmen Sie auf Rentierfellen Platz und Sie können Wurst über dem Feuer grillen. Anschließend erfahren Sie mehr interessante Dinge über Rentiere und die Rentierzucht in Lappland. Anhand großer Fotos erzählen wir Ihnen, was in einem Rentierjahr alles passiert. Zum Abschluß servieren wir selbstgebackenen Kuchen.

 

Wann: Januar-Anfang April (je nach Schneelage früher oder später)

Dauer: ca. 2 1/2-3 Stunden

Preis: 100 € pro Erwachsener und 80 € pro Kind (4-11 J.)

Im Preis enthalten:

-ca. 2 km Schlittenfahrt

-Besuch im Rentiergehege

-Interessanter Vortrag über Rentiere und Rentierzucht in Lappland

-Grillwurst, Brot, Kuchen, Kaffee/Tee oder heißer Beerensaft

Anmeldung: Termin bitte mindestens 3 Tage im Voraus unter Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. oder +358 452573432 erfragen

Teilnehmer: 2-8 Personen

   

 

Ailo's Welt im Winter

Bei diesem etwa 3 ½-stündigem Programm werden Sie viel Zeit mit unseren Rentieren verbringen und einiges zur Entstehung des Kinofilms ”Ailos Reise” erfahren, der teilweise auch in unserer Gegend gedreht wurde. Und: Sie können Ailo kennenlernen, denn Ailo ist bei uns zu Hause....

Tauchen Sie ein in die interessante Welt der Rentiere. Nach Ihrer Ankunft besuchen wir unsere Rentiere im Gehege. Schon nach kurzer Zeit werden Sie feststellen, wie wunderbar Rentiere sind und warum wir Rentiere so sehr mögen. Natürlich steht auch ein Korb mit Moos bereit, das die Rentiere besonders lieben. Gleichzeitig wollen wir Ihnen die ersten interessanten Dinge über Rentiere erzählen.

Nach Ihrer ”Kennenlernrunde” im Gehege, nehmen Sie jeweils zu zweit in einem Schlitten Platz. Schön zugedeckt ziehen Sie unsere Schlittenrentiere durch die Winterlandschaft: unter anderem durch ein Waldstück, in dem die Bäume über 200 Jahre alt sind, aber auch durch Moore, die im Winter ebenfalls sehr sehenswert sind.

Nach der ersten Schlittenetappe, wartet in der Kota ein Lagerfeuer auf Sie. Hier nehmen Sie auf Rentierfellen Platz und wir servieren eine heiße Suppe. Anschließend erfahren Sie mehr interessante Dinge über Rentiere und die Rentierzucht in Lappland. Anhand großer Fotos erzählen wir Ihnen, was in einem Rentierjahr alles passiert.

Schließlich spannen wir die Rentiere erneut vor den Schlitten und Sie fahren die zweite Etappe zurück zum Gehege. Hier führen Sie Ihr Schlittenrentier zurück ins Gehege und versorgen es mit Futter.

 

Wenn die Rentiere ihr Futter bekommen haben, machen wir noch einen kleinen Abstecher zu einem der vielen Drehorte von ”Ailos Reise”. Anschließend nehmen Sie erneut in der Kota Platz, wo Kaffee/Tee oder heißer Beerensaft und Kuchen auf Sie warten. Hier erzählen wir Ihnen etwas über die Entstehung des Kinofilms und zeigen einige Fotos der Dreharbeiten.

 

Wann: Mitte Dezember-Anfang April (je nach Schneelage früher oder später)

Dauer: ca. 3 1/2 Stunden

Preis: 140 € pro Erwachsener und 120 € pro Kind (4-11 J.)

Im Preis enthalten:

-ca. 4 km Schlittenfahrt

-Besuch im Rentiergehege

-Vortrag über Rentiere und Rentierzucht in Lappland

-Suppe, Brot, Kaffee/Tee oder Beerensaft, Kuchen

-Fütterung der Rentiere

-Infos zum Kinofilm ”Ailos Reise” mit Fotos und Drehortbesuch

Anmeldung: Termin bitte mindestens 4 Tage im Voraus unter Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. oder +358 452573432 erfragen

Teilnehmer: 2-6 Personen

   

 

Gruppenfahrten

Bitte schicken Sie Ihre Fragen an uns: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Wir melden uns dann bei Ihnen, da wir nicht alle Programme für größere Gruppen anbieten.

Danke – Kiitos!

 

    

 

Schneeschuhtour mit Rentieren

Freuen Sie sich auf ein ganz besonderes Erlebnis: eine Schneeschuhwanderung mit einigen unserer Rentiere. Sie haben noch nie eine Schneeschuhwanderung gemacht? Keine Sorge, Sie bekommen vor Beginn der Tour eine kurze Einleitung zur Technik des Wanderns mit Schneeschuhen. Im tiefen Schnee läuft es sich natürlich anstrengender als auf befestigten Wegen, aber da es keine steilen Passagen gibt, schaffen Sie die Tour mit normaler Kondition.  


Unterwegs legen wir eine Pause in einer Kota ein. Am Lagerfeuer genießen Sie frisch zubereiteten Kaffee/Tee und eine süße, gebratene Spezialität. Natürlich bekommen auch die Rentiere ihre Verpflegung. Anschließend geht es weiter durch Wälder, Moore und Wiesen. Selbstverständlich bleibt immer genügend Zeit für den einen oder anderen Foto-Stopp.

Nach unserer Rückkehr gibt es am Lagerfeuer eine leckere heiße Suppe mit Käse und Brot. Auf dieser Tour erfahren Sie viel Interessantes über das Leben und die Zucht von Rentieren: Anhand großer Fotos, aber auch durch den direkten Kontakt mit unseren Rentieren.

Dauer: ca. 4-5 Stunden

Preis: 150 € pro Person

Im Preis enthalten: Schneeschuhwanderung, Schneeschuhe, Besuch im Rentiergehege, Wissenswertes über Rentiere+Rentierzucht, Suppe mit Brot, Käse und Saft, Kaffee/Tee und Kuchen.

Teilnehmer: max. 6 Personen

Achtung:
Bitte bringen Sie geeignete winterfeste Kleidung mit.
Bei Winterstiefeln bitte auf einen längeren Schaft achten

   

Allgemeine Informationen
Im Preis ist die gesetzliche Mehrwertsteuer bereits enthalten.
Kinderpreis: für Kinder im Alter von 4 - 11 Jahren
Sprachen: deutsch und finnisch

Anmeldung: mindestens 2-3 Tage im Voraus unter Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. oder +358 45 2573432 

Buchungsbedingungen, Stornierung (bei den oben aufgeführten Rentierprogrammen)
Stornierung 4-14 Tage vor Buchungsbeginn 50% des Buchungswertes
Stornierung 3 Tage vor dem Beginn der Reservierung 100% des Wertes der Reservierung

Bitte beachten Sie:
Während der Schlittenfahrt sitzen zwei Personen in einem Schlitten unter einer Decke. Achten Sie jedoch darauf, dass Sie sich warm anziehen (Winterkleidung, Mütze, Handschuhe, warme Winterstiefel). Die Rentierschlitten sind miteinander verbunden; Sie fahren nicht einzeln.